
Tämän "mualla on mukavaa" -kesämekon sain äidiltäni. Sen alkuperäinen pituus oli johonkin pohkeen tai nilkan seudulle. Otin siitä pituutta pois niin olalta, vyötärön korkeudelta kuin helmastakin. Pois leikatusta helmakankaasta olisi tarkoitus tehdä vielä hame.


Luulenpa, että mekko sopii muuhunkin kuin landetyyliin, jos sen yhdistelee eri tavalla.

Tästä en ole ihan varma, onko se shoppailulakon kiertämistä... Opettaja tarjosi minulle lappuhaalareita, tykästyin ja ostin. Käytin jo kerran pinsseillä, rusetilla ja perhosella koristeltuna.
Olen huomannut, ettei minun varmaan koskaan tarvitsisi lähteä etsimään uusia vaatteita. Niitä tulee ovista ja ikkunoista sisään muutenkin. (lolitaa lukuunottamatta)
Vaikka minulla on vahva omatyyli, en kait ole kovin nirso vaatteiden suhteen. Näen monissa vaatteissa potentiaalia, käytän sitä mitä saan kunhan olen tuunaillut vähän.
En pelkästään saa vaatteita tutuilta, vaan joskus niitä myös löytyy. Lähiaikoina olen poiminut käsineet keskeltä metsää ja kaivanut tilkkulaatikoista hameen ja silkkisen paidan turvaan saksien tieltä.
Kun saatujen tai löydettyjen vaatteiden päälle lisätään vielä "melkein sopivien" kirppisvaatteiden shoppailu, pientä muokkausta vaativien vaatteiden kasa on kasvanut suuremmaksi kuin ehdin käsitellä.


Nuo haalarit on niin suloiset! ;o;
VastaaPoistaKelpaisi minullekkin..
~Anni
Ihanat lappuhaalarit!! :) Jos haluat joskus luopua niistä niin tänne vaan ilmotusta ;) ;)
VastaaPoistaKiitoksia. :) Pistän korvan taakse jos sattuu päässä naksahtamaan ja haluan noista luopua.
VastaaPoista