
Hei rakkaat lukijat!
Pahoittelen, että olen jälleen kadonnut yllättäin kuukauden päiviksi tai jotain. Mutta kun minua ei vaan saa pysymään kotona, maailma on huutanut minua!
(mulla_on_pilli_farkut_jalassa O____o)

Kävin siskoni kanssa Mötley Crüen keikalla Birminghamissa, ja kaiken kaikkiaan reissun reitti oli minun osaltani oli Kuopio - Helsinki - Amsterdam - Birmingham - Copenhagen - Helsinki - Tampere - Helsinki - Porvoo - Helsinki - Kuopio ajalla perjantai 2.12 - sunnuntai 11.12.
Paluumatkamme reitti muuttui ja aikataulu myöhästyi muutamalla merkittävällä tunnilla. Siksi päätin feidata siskoni Helsinkiin ja olla menemättä välissä kotiin, koska olin joka tapauksessa menossa viikonloppuna Tampereelle ja Helsinkiin. Raahasin lentolaukkua kaikenmaailman lumipyryissä ja loskakasoissa ja nyrkkipyykkäsin vaatteita käsisaippualla, mutta se oli oikein hieno reissu myös Suomen puolella. Enkä voinut olla lähtemättä Tampereelle tapaamaan kavereita tänäkin viikonloppuna, sillä minun piti käydä siellä sisäistäen, että kerta on tämän vuoden viimeinen.
Mutta antakaas kun kerron Englannista!



Lennettiin Birminghamiin Amsterdamin kautta (joku puolen tunnin koneenvaihtoaika jännäsi etukäteen, mutta helpostihan siitä selvittiin) ja yövyttiin lentokenttähotellissa neljä yötä. Lentokenttäalue oli kunnon hengailualue ja sen läheisyydessä oli myös LG Arena, jossa tähtäämämme konsertti pidettiin. Mutta toki me käytiin roikkumassa myös Birminghamin keskustassa. Jotain Lontoon päiväreissuakin suunniteltiin, mutta luovuttiin ajatuksista kalliiden junalippujen takia. Birminghamissakin riitti nähtävää noin vähäiselle ajalle.

Yritin viisastua Nero -kahvilla.



Ensimmäisenä iltana saimme huomata, että kaupungissa oli meneillään jotkin saksalaiset joulumarkkinat.

Bullring -ostoskeskus.

Joku halpahallishoppailija turisti.

Ei me siskokset toki shoppailla tykätä.
Tosin noista hyvin pieni osa oli minun:

Säärystimet + lapaset samaa sarjaa.

Rannekoru reilun kaupan kaupasta. Tämä oli kallein ostokseni.

Kukkamekkonen, rakkauspakkaushousut joille en ole keksinyt järkevää talvikäyttötapaa, perushame. Maksoivat 1-2 puntaa per vaatekappale. :P
+ taisin ostaa myös jotain pinssejä, ja karvaliivin siskoni kanssa puoliksi.
Tiistaina 6.12. koitti Se Suuri Päivä! Paljon onnea Suomi!

Ja taisi silloin joku Mötley Crüen keikkakin olla...
Linnanjuhlien tanssit jäi tosiaan näkemättä, mutta ei valittamista. :D

The front row! Päästiin ikäänkuin vahingossa eturiviin. Brittiläinen keikkakulttuuri oli huomattavasti vähemmän hullu kuin suomalainen, johtuen varmaankin siitä, että siellä käy isoja nimiä paljon useammin. Me tultiin keikkapaikalle kahta tuntia etukäteen eikä osattu odottaa ihan noin hyviä paikkoja. :O
Keikalla oli muitakin esiintyjiä. Ensin soitti Steel Panther, joka oli ihan viihdyttävä. Sitten oli Mötley Crüe ja viimeisenä Def Leppard, joka ei meitä kovasti innostanut, joten lähdettiin mötiköiden jälkeen eturivistä taka-alalle hengailemaan.

After Crüe -kuva.

Nikki Sixx

Mick Mars

Vince Neil ja Mick

Tommy Lee

Seuraavana päivänä saatiin kuulla jatkolentomme Amsterdamista peruuntuneen, ja oltiin stuck in Birmingham.

Oli siis aika räpsiä pärstäkuvia! :D

Ja ottaa vähän lepiä.

Sitten päästiin jumittamaan muutamaksi tunniksi Kööpenhaminaan, ja sieltä kotisuomeen.

Balanced diet reissussa.

Ja jotain, mille tuli naurettua.


Voi vitsi, mikä reissu teillä! Alkaa ihan kummitädin menojalkaakin vipattaa, kun katselee noita kuvia...!
VastaaPoistaJa miten hieno kuva Tommy Leestä!!!! =))
Hauskaa loppuvuotta ja muista välillä levätäkin!
*pus*
A
Ihanaa, että kirjoitit taas! :)
VastaaPoistaNyt heräsi halu päästä Englantiin seikkailemaan. Ehkäpä joskus vuosien päästä..
Ihania ostoksia teit.
Ylivalottunut kuva oli muuten hieno. :D
Hän, joka ei osaa päättää nimeään